keskiviikko 31. elokuuta 2011

Moi muruset,

tänään oli vähän kökkö päivä kun oli päänsärkyä, muutenkin mieli maassa- tuntuu siltä että kaikki murheet on niskassa just nyt. Vaikka ei mun tilanne erityisen p... ole, mutta tietty kivemminkin voisi olla. No, sain silti kuin ihmeen kaupalla tehtyä vatsalihaksia, ja lähetin myös kolme työhakemusta, kaksi ruokakauppaketjuun ihan kassaksi ja Ikeaan kirjanpitäjäksi. Koitin pitkälle iltapäivään karpata mutta toi itkuisuus ja päänsärky ja vitutus voitti, söin Kindersuklaata, jotka muuten oli miehen siskon kakaroille :D oikeastaan. No, elämä on.

Parempaan huomiseen! -ja kiitos kun sain jakaa teijän kanssa<3

tiistai 30. elokuuta 2011

Uutta päivää pukkaa

ja fiilis on ihan jees! :)

eilen ajattelin korvata iltaruoan kevyellä versiolla mutta keitin sitten riisiä ihan ja tein jauhelihakastiketta. Ja tomaatti-mozzarellasalaattia myös. :D joo, naurakaa vaan, itseäninkin huvittaa. :D

Mutta tänään sitten...hyvää päivää meille! :)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Iltaa plikat,

hiukka väsynyt päivä kääntynyt jo illaksi. Eilen oli ystävän kanssa palaveri ja tuhottiin sitten kaksi pulloa viiniä ja 1 pullo kuoharia :D eli 1,5 ploa per lätty. Nukuin yhteentoista ja kauhee päänsärky oli :D No, ei tää ikuisuuksia kestä, tulipaha parannettua maailmaa taas oikein urakalla ja puhuttua kaikesta tähdellisestä muutenkin!

Illalla keskityin sit vihdoin itseeni ja tein sen mitä piti eilen tehdä, vartalon, kasvojen kuorinnan, pitkän suihkun, kokeilin myös uutta merilevänaamiota, merkkiä Schaebens,voin suositella lämpimästi! Tuli todella pehmeä, sileä ja samalla kiinteä iho. :) Varpaankyynsiin laitoin vielä tummaa lakkaa ja avot, heti olemus piristyi.

Ensi viikko meneekin sitten kiltisti tasapainoillessa ja aion korvata joitain aterioita prodepirtelöllä. Myös työnhakuhommat jatkuu ja jumppakuviot.

Ihanaa uutta viikkoa siis kaikille!

lauantai 27. elokuuta 2011

Lauantai :)

Kivaa, vihdoinkin on tullut sateet. On ollut niin kuuma niin kauan että en olisi jaksanut enään 8).

Tänään voisi jatkaa jumppailuja ja tehdä illalla kasvonaamion. Jalkojakin voisi rapsutella sillä uudella padikyyrivehkeellä. Illalla tulee ystis mun luo palaveeraamaan.

Kivaa päivää kaikille! <3

torstai 25. elokuuta 2011

Donnerstag,

uusi päivä ja uudet kujeet. :)

Eilen oli ihan outo päivä. Olin aamulla työkkärissä ja siellä meni 3 tuntia melkein, sitten hiki valuen kotiin kaupan kautta. Täällä on kyllä semmoset helteet taas että ei tosikaan. :( Nukahdin sitten hirveen väsymyksen ja päänsäryn takia ja nukuin melkein 4 tunnin päikyt, voi mahoton sentään :D Ei mulle vaan sovi helle. Meni taas maha sekasin ja ihme tärinää, join sit pari lasia tuoremehua johon sekoitin 1 tl suolaa ja jääpaloja. Piristi vähän. Yöllä tuli vielä ukkonen <3 jes. Sain silti tehtyä vatsoja, ja kirjoitin yhden työhakemuksen. Ihme!


Tänään olisi ihan normipäivä tiedossa, nettiä, uutisia, vatsoja ja illalla kauppaan ja sitten on Schalke- HJk matsi, ois kiva vähdä että Suomi voittaa :)

Ihanaa päivää kaikille :)


maanantai 22. elokuuta 2011

Kivaa, shoppailua...

tilasin pari kivaa juttua postimyynnistä. Tuolla Otto:ssa on hyvä palvelu, oon ollut tyytyväinen jos oon jotain tilannut, mies samaten. Jos toi sormus on ihan jätti iso sormessa, niin varmaan paan palautukseen. Siellä oli niin hirveän paljon sormuksia että meinasin seota... :D

--äh en osannut laittaa niitä tänne :( Sorry!

Maanantai

Uusi viikko ja uudet kujeet. Keskiviikkona ois vika work sop, tänään ja huomenna vois kirjoitella työhakemuksia, ja pitäisi myös vahvistaa yksi e-mail. Lintujen häkin vois kanssa putsaa ja lukea vähän blogeja. Lisää ;)

lauantai 20. elokuuta 2011

Viikonloppu :)

Ihana ilma ulkona. Lähdin omaaan kotiin "evakkoon", mies kun yövuoron jälkeen oli ihan tillintallin ja ei saannut heti unen päästä kiinni, reppana meni vasta tossa klo 11 aikaan nukkumaan. Toi on kyllä fyysisesti ja henkisesti aika raskas elämäntapa...

Mä taas tahdon rauhassa kattoa tv:tä ja nettiä, tietty, jutella puhelimessa, yms. Sinänsä ihan kätsää että on kaksi asuntoa vielä :)

Tänään aion lorvia ruokien suhteen ja korvata lunssin taas prodejuomalla. Tai, no en edes käynnyt kunnolla kaupassa, ostin vain juomia, ja täällä on kaikki loppu. :)

Hommat jatkuu, ihanaa päivää teille kaikille <3

perjantai 19. elokuuta 2011

Iltaa

Hui, kun on jo kello paljon. En kerinnyt aikasemmin rauhassa kirjottelemaan, oli niin pal kaikkea...

Ostin tänään pedikyyri/manikyyrilaitteen kempparista, ihan tommonen halpa pilipalivehje mutta aika hyvin sai kuollutta ihoa veks, nyt on pehmeet jalat. :) Sit suihkuun 4711- saippuan kanssa (oon nyt ihan hurahtanut kölninveteen, siihen vanhaan saippuan muodossa ja uuteen 4711 nouveau cologne- tuoksuun.



Sitten oli kokkausta, mies yövuoroon. :( Mä laitoin kynttilät palamaan ja telsun auki, ei kyllä tullut mitään -> nettiin :D Mansikoita ja pari lasia valkkaria tuli nautiskeltua, nyt koisaamaan.

torstai 18. elokuuta 2011

Torstai

Sain aikaiseksi kolme hakemusta ja klikkasin ne työkkärin profiilissa jo käsitellyiksi. 8) Jes, nyt ei oo yhtään avointa tai siis "hakematonta" pestiä. Ihan nasta fiilis.

Mies tulee kohta aamuvuorosta kotio ja ihan eka sen pitää saada nukkua. Kumminkin 4:30 oli herätys, argh. Itse korvasin lunssin prodepirtelöllä ja siistin vähän paikkoja, sen sellaista.

Kivaa, huomenna on perjantai! :D

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Pikkulauantai

Tänään oli taas työkkärin Work shop ja ne vetäjät on hirveen ihania, mutta mä en jaksa innostua. Tänään oli tehtävänä, että piti viedä sinne hakemuksensa, joita sitten kaikkien edessä leviteltiin- tai siis minun ei, kun sanoin etten halua ruveta tommoseen. Niin, no kyl ne kysyi että onko OK, jos laitetaan kiertoon ryhmässä, mutta mä totesin, että en halua että mun tiedot ja CV pääsee kaikkien käsiin, varsinkin noiden ryhmäläisten, no sitä en kyllä sanonu. :D

Vetäjä tuli myöhemmin mun luo ja sanoi että vahinko, kun en antanut näyttää mallia muille, kun CV on niin hieno, värit, kuva, fontti, kaikki. Ihan kiva saada hyvää palautetta, mutta sanoin kyllä että toi tehtiin siellä kauppiksen työnhakuseminaarissa. En tajua mikä ton Workshopin idis on kun siellä ei ole edes tietokoneita käytössä. Niin, no tietty kevyttä painostustahan toi on. Konkreettista apua ei valitettavasti saa kukaan.

Kauhee nälkä. Safka tulossa, pian syömään, jes!

tiistai 16. elokuuta 2011

Musaa, ruokaa, linnunlaulua netissä

ja jos vielä sateenropina- video. :) kiva toi youtube.

Mä oon katellu yhtä sormusta netissä mutta en varmaan raaski...:O Ellei sit nappaa ton duunihomman kanssa, sitten kyllä tilaan heti. :)

Aamulla oisi taas työnhakuvalmennusta, semmonen kolmen tunnin kätevä workshoppi taas.


Hellurei tytöt

Tänään oli taas yksi haastis, vuokratyöfirmassa, ja oli ihan mukava kohtaaminen. Hommaan kuuluisi suomalaisten asiakkaiden palveleminen call centerissä :) Mun rakas kieleni, hauskaa, jos tuonne päätyy, en koskaan ajatellut että voisin tehdä duunia suomenkielellä täällä. Nainen ei kumminkaan pystynyt tai halunnut kovin selvästi kertoa työnkuvaa, yritin saada tolkkua hänen jutuistaan mutten saannut pääpointtia kiinni, ja pyysin että saisin tehdä yhden koepäivän, koska ei nää jutut näköjään selviä työhaastattelussa (en kyllä sanonut sitä noin hälle :D). Eihän kukaan täyspäinen allekirjoita kuuden kuukauden sopparia tietämättä mitä duuni tarkalleen pitää sisällään...

Mies lähti duuniin, ja ulkona alkaa kohta satamaan...et ei jaksa oikein lähtee uloskaan paitsi kauppaan tietty. Kotonaollessa menee muuten tämä päivä :) Aamupalan korvasin prodepirtelöllä :) Nam. Ihkua tätä päivää joka iikalle!

maanantai 15. elokuuta 2011

Maanantai

uusi viikko ja uudet kujeet :)

Olin aamulla yhdessä firmassa työhaastattelussa, se olikin tosi mielenkiintoinen mesta. Mun työkkärintäti varoitti mua siitä mestasta etukäteen. Tietty voisi työttömänä työnhakijana kysyä, miksi h:tissä mut sitten lähetettiin sinne. :D No, kokemusta rikkaampi.

Firma oli siis yhdistelmä vuokratyöfirmaa ja yksityistä työntekijä-välitystä joka siis välittää henkilöitä esim. vuokratyöfirmoille. Joo, ja vaativat maksun tietty tuota välitystä vastaan, eikä ihan pientä, jotain 2000 euroa pyytävät.:) Kysymys kuuluukin miksen ite mene niihin henkilöstöfirmoihin, siis oon tietty mennytkin. En oikein tiedä nyt tuon kanssa, tarviinko tommosta "apua" urallani...se ihminen ei ollut edes kovin kiinnostunut musta hakijana, luennoi vaan puoli tuntia firman toiminnasta ite, oli aika tylsää mulle mutta tsemppasin ja pysyin hereillä. ;)

Miehen kanssa ollaan onneksi saatu melkein sovittua yksi juttu. On ollut tässä vähän kriisiä. Meillä saattaa olla riitaa, mykkistä ja tommosta viikkokin, joo, tiedän ei ole OK mutta kun on molemmilla niin herkkä sydän ja paljon tunteita niin ei ihan viidessä minuutissa saa sovittua. Haastava tää suhde kyllä joskus on, mutta tähän mennessä ollaan saatu kaikki kismat sovittua, viides vuosi yhdessä pyörähti käytiin <3 mun elämäni rakkauden kanssa. :)

lauantai 13. elokuuta 2011

Lauantai

eli uusi päivä ja uudet kujeet. :)

Ihan jees, olen saannut jo kokattua, syötyä, imuroitua ja pyyhittyä pölyjä, sovittua miehen kanssa yhdestä jutusta (vihdoin) ja soittelin mutsinkin kanssa sekä kirjoitin kirjekaverille kirjeen. :) Ohjelmassa oisi vielä kahvinjuontia ja vatsojen tekoa, myöhemmin siis. Kunhan toi safka (tuorepasta) ensin laskeutuu, huh huh...

perjantai 12. elokuuta 2011

Olin

tänään sitten työhaastattelussa, yhdessä vuokratyöfirmassa, kuinkas muuten, ja maanantaina oisi myös yksi haastis toisaalla. Ihan kiva, kun saa kutsuja, en kyllä tiedä miten tossa tulee käymään, odotan jännityksellä vastauksia. :)

Muuten on vähän mälsä vkl tiedossa kun miehellä on duunia, mutta ei voi mitään. Vuorotyöläisen arkea, olla duunissa silloin kun muut juhlii :)

Ihkua viikonloppua teitille <3



keskiviikko 10. elokuuta 2011

Hellurei

Uusi päivä ja uuden kujeet.

Mulla olisi nivaska duunipaikka-ilmoja joihin voisin keskittyä joko tänään tai huomenna. Ruoka-asioita voisi myös miettiä mutta lounaan korvaan ihan prodepirtelöllä, en jaksa kokata. Ulkona on tosi viileää ja sateista, enpä taida pistää nokkaani ulos tänään, ei ole mitään asioita edes hoidettavana. Kotipäivä siis <3

Ihkua loppupäivä teille. :)


tiistai 9. elokuuta 2011

Iltaa

Lukijat <3

Hassu päivä takana. Aamulla ylös ja työkkäriin...oli taas hiukka outo käynti, mutta ei se mitään. Sain aamupäivällä puhelun jo yhdestä firmasta, johon oltiin sovittu, että haen. Ne oli saanneet jo mun numeron työkkäristä ennen sitä. :D No, menen sinne perjantaina. Sain myös postia jostain ulkomaan välitystoimistosta, työkkäristä siis ja kutsun johonkin tilaisuuteen, jossa aletaan kouluttamaan ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään Englannissa, Skotlannissa yms. hotelleissa. Mietinkin, että mitä se virkailija tarjoitti kun kysyi multa aamulla, että olenko kiinnostunut tämmösestä. :D Sanoin että en tiedä asiasta MITÄÄN enkä ole pyytänyt itse päästä mukaan, enkä ole kiinnostunut ollenkaan. Kaikkea ne keksii. :)

Ihanaa iltaa, huomiseen!

maanantai 8. elokuuta 2011

Huomenta!

Mitäs tänään?

Pitäisi saada taas elämän punaisesta langasta kiinni, katsella työpaikkailmoituksia, tehdä vatsoja, kotihommia tehdä, käydä kaupassa, puhua miehen kanssa parista tärkeästä asiasta, sen sellaista.

Kun elämä nyppii niin aika paljon on omissa käsissä, kaikkea ei tietenkään voi muuttaa ja hallita, vain tiettyyn pisteeseen asti.

Olen tosi kiitollinen ja perustyytyväinen, mutta kyllä työttömyys mm. rassaa, ja pari muuta juttua, välillä elämä vain tuntuu raskaammalta vaikka tilanne olisi sama kuin ennenkin. Itse tietty pitää olla valmis muuttumaan, niin elämä tuntuu kevyemmältä. niinkuin sanotaan: Nothing has changed, everything has changed. :)

Ihkua tätä päivää & uutta viikkoa!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kauan sitten minussa
aavistus jo sinusta
Silloin tuntemattoman
tunnen nyt ja tunnustan

Sä olit vaara liian suuri kiertää
ja liian houkuttava ohittaa
En tiennyt kuinka kaikki voisikaan niin palaa, polttaa

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

Kauan sitten jotenkin
tuntematta aavistin
että illan harmaassa
tulet vastaan pelotta

Jos joskus pimeässä yksin seison
ja liekki sammunut jo kylmä on
en tiedä voiko sitä eloon saada kukaan toinen

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

En pidä kiinni, en työnnä sua pois
ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä
Tänään ei satanutkaan vaikka taivas on ollut painava pitkään

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan.

En tiedä kenen runo tää on mutta niin kaunis <3

Ihanaa sunnuntaita kaikille :)

lauantai 6. elokuuta 2011

Lauantaita tytöt

Ihana aurinkoinen päivä on tänään.

Eilen satoi, ja leikin kameran ja clip- hiustenpidennysten kanssa ja vaihdoin FB:n profiilikuvan yms. Oon tyytyväienn tähän polkkamalliin ja tumman/tuhkanvaaleaan tukkaan edelleen! Kivaa vaihtelua. Toisaalta tän päivän Iltasanomissa oli ihana kuva Nicole Kidmanista, upean blondin kuontalon kanssa...no joo. :D Ainahan siihen voi palata, jos tulee kunnolla ikävä.

Tänään olisi luvassa vatsojen tekoa, kaupassa käyntiä, sen sellaista. Voisi pyöriä myös imurin kanssa. Korvasin aamiaisen proteiinipirtelöllä.

Ihkua viikonloppua kaikille! <3

torstai 4. elokuuta 2011

Hip hei,

tänään oon saannut ihan mukavasti aikaan. Kolme työhakemusta laitoin menemään, kokkausta,yms kotihommaa. Kirjanpitäjän paikkoja on näköjään aika paljon tarjolla, ihan jees, mutta se työkokemus...miten voi hakea jotakin paikkaa, johon vaaditaan noin viiden vuoden kokemus? (Virkailijan idis...) Mulla on nyt muuten mahis päästä omalle sivulleni työkkärissä, sain käyttäjätunnuksen ja salasanan profiiliini. Ihan kiva lelu :-)

Hauskaa loppupäivää! <3

keskiviikko 3. elokuuta 2011

HUPS!

Kellohan on jo ties mitä, enkä ole kerinnyt omaan rakkaaseen blogiini. Aamupäivä meni työkkärin workshopissa, oli kyllä taas semmonen tapaaminen että ihan itkettää ;) Kauheen väsynyt olin iltapäivällä, helle on aika kova, ja tulossa on varmaan ukkosia taas. Just siis heräsin päikyiltä :D Nukuin varmaan kolme tuntia.

Korvasin iltaruoan prodejuomalla. Muuten pöhöttyy taas, tää on ollut yhtä istumista ja nukkumista koko päivä.

Huomiseen!

tiistai 2. elokuuta 2011

Ihanaa uutta päivää.

Heippa likat,

mies lähti tossa just duuniin. :) tekemistä on itsellänikin, voisi kirjoittaa pari työhakemusta, tehdä niitä vatsoja yms. Huomenna oisi työkkäri, tai joku work shop jossa rukataan taas CV:tä yms. :) Ihan OK, mutta kun mun uusi virkailija sanoi että mun hakemus on tosi hyvä, ja sen voi jättää noin. :P. No, en usko että sillä on kovin paljon vaihtoehtoja sooloilla siellä, koneelta tulee se ohjelma jokaiselle työtömälle ja sen on pakko lähettää kutsu mulle. Metrolippurahoja alan kyllä pyytämään nyt, kun noita tapaamisia on ihan viikoittain. Edestakaisin matka maksaa kumminkin 4.20 € ja sillä rahallakin ostaa ruokaa vaikka tai ihan mitä vaan, silleen iso raha työttömälle. :)

Nyt vielä kahvia ja Youtubea...ihanaa loppupäivää teille <3

maanantai 1. elokuuta 2011

Heippa

olin tänään sitten siellä henkilöstövuokrausfirmassa, enkä saannut valitettavasti sitä paikkaa, kun mun haastattelija meinasi, että heillä ei ole aikaa opettaa mulle niin intensiivisesti sitä työtä, kun ovat siellä tällä hetkellä kahden. :( Vähän hölmöä, kun kutsuivat mut kumminkin haastatteluun, ja olivat varmaan mun CV:nkin lukeneet (mulla ei ole paljoakaan kokemusta toimistosta) :D Ehkä niillä oli muutenkin jotain ongelmia ja kaaosta siellä, taisi olla parempi näin. Haastattelija esim. kysyi kuinka kauan tarviin aikaa jonkun cv:n pc:lel tallentamiseen, niiden hakijoiden profiilit tallennetaan firman omaan systeemiin) , aika vaikea vaan vastata tommoseen kun en ole eläissäni tehnyt :) ja sanoinkin sen sille tietty. Ymmärsi sentään sitten kertoa miten niiden firmassa toimitaan, on oma ohjelma ja pohja noita juttuja varten mihin ne tiedot sit täytetään yms. Vähän epämääräistä kun sai pihdein kiskoa tietoa omasta hommasta...ehkä sitä ärsytti mun paljot kysymykset, halusin vaan aidosti tietää mitä mun työhön kuuluisi.

Mutta nyt eka iso kuppi kahvia ja vähän Norjan muistotilaisuutta. Surullista musaa ;(