Kun sen oikein oivaltaa.
Oon viimeaikoina tehnyt yksinkertaisia, edullisia karppiruokia.
Kokonaisen valmiiksi pinnalta maustetun kanan voi laittaa uuniin, loppuvaiheessa myös kasviksia vuokaan ja ateria on valmis. Ne öljyiset ja mausteiset kasvispalat ovat ihana lisäke kanan kanssa.
Tänään laitoin pannulle kanan minuttifileitä, paistelin, maustoin ja loppuvaiheessa pakastetta Italian kasvissekoitusta. Lämmitys ja kuohukermaa kastikkeeksi perään. Mukavaa kun ei tule kuin 1 pannu tiskiä, hehe.
Jälkiruoaksi suklaista rahkaa. Sulatin jälkiruokakulhossa pari palaa tummaa suklaata, loraus vettä mukaan, ettei kärtsää. Suklaasta tulee ihanaa, suklaakastikkeen tapaista mönjää :D jonka voi sitten sekoittaa rasvaiseen rahkaan. Helppoa, halpaakin ja ei ole lisäaineita.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
maanantai 10. lokakuuta 2011
Mun kultaseppämestariystävä joka ensi vuoden helmikuussa ottaa hoitaakseen Handwerkerhof´in kultasepänpajan, ehdotti että menisin hänen liikkeeseensä oppisopimukseen, kulta/hopeasepäksi. Ihan vakavissaan on kuulemma liikkeellä. Nyt pitää vaan keksiä miten sais hoidettua bürokratian kuviot, työkkäristä en ois kyllä enään riippuvainen koska jo ekana oppisopimusvuonna tienaisin saman verran kuin nyt. Elämä osaa yllättää. :)
Karppauskesta sen verran että tiukalla linjalla ollaan oltu. Olo on kiva, mikäs sen palkitsevampaa. Hyvää tätä viikkoa meille!
www.handwerkerhof.de/
Karppauskesta sen verran että tiukalla linjalla ollaan oltu. Olo on kiva, mikäs sen palkitsevampaa. Hyvää tätä viikkoa meille!
www.handwerkerhof.de/
lauantai 8. lokakuuta 2011
Ihanaa viikonloppua
Täällä on aurinkoinen mutta viileä syyssää. Oli mukava lampsia pysäkiltä omaan himaan. Tulin tänne sähläämään kun mies nukkuu vielä yöuniansa. Syksy, ah.
Hassu juttu tossa aamulla muuten sattui, kun se tuli himaan ja silitti mun hiuksia kun vielä koisasin. Kysyi, että onks sun tukka märkä ?? Siis mulla oli niin rasvaiset hiukset illalla ja en jaksanut mennä suihkuun.Rasvoittaako/kosteuttaako tää karppaus niin paljon ihoa ja hiuksia että ne tuntuu ihan märiltä? Pitää kai alkaa käymään useammin hiustenpesulla?
Aamulla vedin kolmen munan munakkaan, juuston, tomaatin, ja punaisen paprikan kera sekä kyytipojaksi iso muki kermakahvia. Fiilis on kiva.

perjantai 7. lokakuuta 2011
Mies läks yövuoroon ja mä nyhjään kotosalla- boring!
Lidlissä oli meksikon wrapit 99 c paketti, ei säily meillä kauaa ei.Ollut tänään sit hiilaripäivä ja oon saannut varmaan 100 gr hh:a kokonaisuudessaan. Noissa letuissa on kyl aikas vähän, 33 gr per lettu.
Nyt Faceen pelaamaan, ihkua viikonloppua. :-)

maanantai 3. lokakuuta 2011
Maanantai,
Mutta juhlapäivä, kaikki paikat kiinni :) Mies on duunissa ja iltaan asti jopa. :(
Sain pestyä koneellisen pyykkiä ja sitten tein ruokaa, karppia tietty eli karppipurilaisia, melkein nollahiilarisia.
Mitä kaapista löytyy- burgerit:
-jauhelihapihviä (nautaa)
-täysmajoneesia
-goudaa
-fetaa
-tomaattia ja säilöttyjä chilejä *kuolaus* :D
Kyllä nälkä lähti, ei tarvii tänään enään varmaan syödä mitään. :)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Ihana tuoksu
täällä kotosalla vaikka itse sanonkin.
Piti eilen "nirhata" noita kurpitsoja (Hokkaido) mutta sain aikaiseksi vasta tänään. Keitto on melkein valmis, siemenet pesin ja nyt ne on paahtumassa uunissa suolan kera. Nam!
Ihanaa sunnuntainjatkoa, täällä on vielä huomenna pyhä, Saksojen yhdistymisen päivä. :)

lauantai 1. lokakuuta 2011
Lauantaita
kaikille! Kaunis aurinkoinen päivä täällä meillä. ♫
Tänään on ohjelmassa masulihasten rääkkäystä, kaupassakäyntiä, kokkausta (kurpitsat on tarjouksessa :)) ja illalla tulee TV:stä Supertalent yms. mukavaa.
Kivaa lauantaita meille!
Tänään on ohjelmassa masulihasten rääkkäystä, kaupassakäyntiä, kokkausta (kurpitsat on tarjouksessa :)) ja illalla tulee TV:stä Supertalent yms. mukavaa.
Kivaa lauantaita meille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)