nukuin kunnolla ensin ja sitten aamupalaa.
olen kirjoitellut harvemmin kun on vaan niin paljon tekemistä. :D Duunia ja kaikenlaista jouluun liittyvää...
Tänään kaupungille ja kaverin kanssa kahville. :) Illalla ihan kotonaoloa, kokkausta, mies on aamuvuorossa kätevästi joten voikin sitten hänen kanssa viettää aikaa. Yleensä on ollut paljon iltavuoroa. :)
Ihanaa viikoloppua meille! :)
lauantai 10. joulukuuta 2011
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
lauantai 3. joulukuuta 2011
Hui sentäs.
Kylläpä aika rientää kun on paljon tekemistä ja vielä tota iltavuoroa joka vie leijonanosan päivästä. No, 8 h siellä olen mutta matkoihin menee aikaan ja kotoa lähden klo 13:15, illalla klo 00:15 takaisin. Ensi viikko on aamuvuoroa ja se tarkoittaa toki aikaisia nousuja mutta iltapäivällä on sit enemmän aikaa itselleen!
Syömisistä sen verran että olen syönnyt ihan kaikkea, en oo saannut aikaiseksi karpattua. :(
Tänään kyllä nautiskelen karppiruokaa ja meen kaupungille, pari kivaa uutta neuletta oisi kiva saada ja omassa kotonakin pitäisi käydä tsekkaamassa posti. Ohjelmassa myös käsien, kynsien, hiusten ja vartalonhoitoa. :)
Ihanaa ja energistä lauantaita meille kaikille! :D

perjantai 25. marraskuuta 2011
Kauheeta
tosiaan toi aikasin nouseminen mutta onneksi on sit aikasin kotiinpääsy myös. Se vuoropäällikkö vai mikä lie kuullut mut ajatukset varmaan ja kysyi että voisinko ensi viikolla olla klo 14:30- duunissa. Suostuin ilomielin, ihanaa, saa nukkua pitkään yms.
Oon viihtynyt tuolla firmassa hyvin. Siellä on jotenkin niin rauhallista ja tasaista, ei mitään draamaa, rasittavia asiakkaita tms. Jokainen vaan tekee omaa hommaansa ja aika rientää, radio soi ja taukoja on kaksi. Räpellän niiden piirilevyjen kanssa. Ihmisiinkin on jo tutustunut, sitkeesti kun vaan tervehtii ja hymyilee niin ajan myötä porukka sit tulee pyörimään siihen mun työpisteen liepeille ja kysymään nimeä.
Ruokailut ei oo karppia mut kohtuudella oon syönnyt, siitä plussaa. Tänä iltana kyllä oon juonnu jo pari mukia glögiä, mikä on tietty ihan tönkkömakeaa mutta ei voi mitään. Joulumarkkinatkin alkoi tänään mutta en jaksanut duunin jälkeen käydä kuin kaupassa, sitä paitsi kaupunkin on ihan tukossa, ei pääse eteenpäin kun kaikki tunkee sinne kerralla.
Mukavaa kun on viikonloppu. Nautitaan siitä! :)

tiistai 22. marraskuuta 2011
Hohhoijakkaa
näitä herätyksiä kun 3:45 soi ekan kerran kello.
Metrolle pitää lähteä "vasta" 4:40 lampsimaan mutta en oo semmonen että pystysin 15 minsassa pukemaan vaan ja kylmästi ulos. :o
Laitoin just pari päivää lionneet kikit kiehumaan, niistä teen sit ihan tahnaa, voi ottaa kätsästi töihin evääksi. :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Mukava
sunnuntai, on saannut nukkua, syödä ja naureskella miehen kanssa. :)
Hauskaa, kun on nyt tuon uuden työn myötä vähän parempi rakenne arjessa, työ-lepo -rytmi sopii mulle hyvin. Semmoinen pelkkä kotona olo oli aika raskasta henkisesti, täytyy myöntää.
Karppaus jatkuu, vaikka nyt onkin uusi haaste löytää sopivia eväitä. Mutta uskon että tääkin ongelma ratkeaa.
Kivaa uutta viikko meille kaikille!

tiistai 15. marraskuuta 2011
Karppauksen
aloitin siis uudelleen eilen ja olo ihan kiva. Toki on semmonen olo että "jotain" puuttuu, mutta toisaalta ei väsytä olleskaan, niinkuin männä viikolla esim. olin ihan kooman kaltaisessa flunssafiiliksessä kokoajan ja se oli henkisesti ja fyysisesti todella raskasta. On ihan hirveää, kun ei jaksa mitään!
Eilen tein kanaa uunissa ja lisäksi tietty riisiä jota en syönnyt ollenkaan. Huomasi sitten myöhemmin hyvin eron, kun mies makasi mahansa kanssa ihan koomassa ja ite oli ihan pirtee.
Koitan jaksaa nyt taas tätä linjaa. :)
Ihkua tätä päivää kaikille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)