Tein eilen omalla reseptillä (siis karppaus.infon reseptiä soveltaen) itselleni mantelileipää. On jo ikävä leipää, koska olin viime viikon ilman. Muutama luomuriisikakku meni, yhdessä on noin 6 gr hh. Ihan käteviä siis aamuisin esim.
Muistutukseksi itselleen siis se resepti ja muillekin jo kiinnostaa kokeilla. :)
-2 kpl luomumunia
-250 gr rahkaa jossa rasvaa 20% kuiva-aineessa
-200 gr mantelijauhoa
-1 pussi leivinjauhetta
-200 gr pussi emmentalraastetta
Vatkasin ensin munat, lisäsin sekaan rahkan. Sekoitin leivinjauheen mantelijahoihin ja sekoitin muna-rahkavaahdon ja kuivat aineet. Lopuksi juustoraaste.
Meillä on kaasu-uuni joka on tietysti hetkessä kuuma. Oisin voinnut antaa tahnan nousta vielä hetken pidempään. Levitin massan pellille (leivinpaperille) öljytyin käsin ja uuniin. Leipälevy paistui aika nopsaan. En osaa nyt yhtään laittaa aikoja kun jokainen uuni on erilainen mutta about 15-20 minsaa meni meillä. Jäähtyneestä levystä leikkasin sitten sopivan kokoisia paloja. Säilytys jääkaapissa.
Mantelielivässä on aika neutraali maku mitä ihmettelin vähän koska siinä on kumminkin juustoa, joka yleensä tuo makua. Söin juuri viipaleen, lisäsin päälle pari siivua mozzarellaa ja pari kirsikkatomaattia. Lämmitys mikrossa. Oli ihan syötävää ja taatusti vähän hiilareita :)
lauantai 1. syyskuuta 2012
Viikko
karppausta takana- viime lauantaista tähän päivään siis takana. Voisin vähän kelailla omia fiiliksiäni ja miettiä jatkoa.
Plussapuolia löytyi:
-olen pirteämpi, jaksavampi, kaikinpuolin parempi olo. Vatsa ei niin turvoksissa jne.
-lantiolta lähtenyt 3-4 cm, oon ihan tyytyväinen. :) Oon aamuisin aina enemmä turvoksissa kuin illalla joten varmaan mittaustulos on erilainen myöhemmin päivällä.
-ruoan suhteen on tietty ristiriitainen olo, mutta niitä hyviä puolia jos ajattelee niin onhan karppiruoat tosi hyviä, rasva tuo aina makua ruokaan ja makuaisti kehittyy jo muutassa päivässä jostain syystä, johtuu kai siitä kun aromivahventeet yms puuttuu. Täällä viikolla en siis pelkästään vähentänyt hiilareita, vaan karsin kaikki teolliset tuotteet, no keksit ja karkit yms tietty jne.
-itsevarmenpi olo, itsetunto kasvaa kun huomaa että pärjää myös tämmösellä erilaisella ruokavaliolla, ei oo ruoan "orja". tuntuu myös kivalta kun mies huomaa että rajoitan jotain, näen arvostuksen tavallaan sen käytöksessä kun oon johdonmukainen tässä ruokavaliossani. :)
Miinuspuolia ei oikeastaan ole kuin pari:
-no ikävä on tietty ihan leipää ja pastaa, riisiä, ne nyt on kuuluneet meidän ruokavalioon päivittäin.
-ei ole niin "helppo" keksiä ruokia kun on kumminkin näitä rajoituksia. Kuulostaa ehkä jonkun kokeneen karpin mielestä hassulta mutta kyllä tää jonkun verran rajoittaa, ei voi mitään. :)
Mutta plussapuolia on tosiaan sen verran että jatkan tätä nyt viikkosysteemillä. Bilanssi aina lauantaisin.
Hyvää viikonloppua meille! :)

perjantai 31. elokuuta 2012
Perjantaita pukkaa,
ja pari hakemusta oon saannu menemään. Sairausvakuutusyhtiöille.
Tänään pitäisi jaksaa ahkeroida taas. Työnhaku on periaatteessa kivaa ja mielenkiintoista, jostain syystä vaan tällä viikolla tökkii. Periaatteessa kaikki on valmiina, pitäisi alkaa vaan lähetteleen meilejä.
Nukuin taas sika pitkään eli siihen saakka kun mies tuli hiljaa tökkäseen ja sanoon moi kun se ite lähti duuniin.
Karppaus on jatkunut loistavasti, oon ylpee ittestäni :D Helsingin Sanomien etusivulla oli taas karppivastainen artikkeli. Karppaus on taas syypää kaikkeen...
Huomenna on sit bilanssin vuoro eli raapustan ihan + ja - puolet, miten tää viikko on mennyt ja tietty mittaan lantioni leveimmän kohdan.
Hyvää viikonloppua meille. :)

maanantai 27. elokuuta 2012
L.o.m.a.
Ja mukavan energinen olo.
Aloitin lauantaina heti semmosen "terveyskuurin".
Nykyäänhän on monenlaista mielipidettä siitä mikä on sit terveellistä mutta mulle sopii tosiaan parhaiten vähän hiilarinen. Tarkkailen tietty myös annoskokoja. Mahdollisimman paljon luomua muutenkin teollisia. No jotain salaatinkastiketta käytän ja esim pakastettuja jauhelihapihvejä yms. Tosiaan nyt kolmantena päivänä huomaa jo että on erilainen, kivempi olo. Unentarve on jo vähentynyt eli en herää ihan koomassa aamuisin. :) Oon nyt herännyt itseasiassa melkein joka aamu klo 8, kun nesteet lähtee liikkelle- ja pitää nousta siis vessaan. :)
Eilen miehellä oli vapaata ja käveltiin kaupungilla yms jotain kolme tuntia...oli ihana kivaa paitsi pieni sadekuuro pääsi yllättään :) Täytyy koittaa rytmittää tää viikko jollain tapaa, ettei mee ihan haahuiluksi. Ilman rytmiä ja rakennetta ei saa oikein mitään aikaan.
Työnhakua oisi tiedossa, tai siis ainakin CV pitää saada ajan tasalle. Palaillaan taas :) T. E

sunnuntai 19. elokuuta 2012
Kesäkuumaa!
+34 C mittarissa ja huomiseksi luvattu 36C, "jee"
No koska en tämmösillä ilmoilla mene ulos kuin pakon edessä niin pistin sit hösseliksi kotona, täkit pesuun ja ulos kuivumaan. :) Imurointia, kylppärin pesu ja keittiön kaapit- kuulostan kyl ihan oudolta hiipparilta nyt.
No onpahan saannut aikaseksi. Uimahallikin kävi mielessä...ehkä ensi viikolla. :)
lauantai 30. kesäkuuta 2012
Viikonlopun tohinat alkaneet! :)
Ihanaa oli nukkua kymmeneen, sit tietty kahvia naamariin. Mies lähti töihin vaikka on ihan puolikuntoinen. :(
Itse voisi käydä vähän alennusmyynneissä. Ihan vähän vaan. Suomessa vinkui kortti aika lujaa.
Hyvää viikonloppua meille! :D
lauantai 26. toukokuuta 2012
Heipparallaa :D
Se oisi viikonloppu ja Helluntai vielä maanantaina, ei paha. Takana on kaksi viikkoa yksinoloa duunissa, i am so happy että meni mukavasti, selvisin ihan hyvin ainakin omasta mielestäni ja ylitöitäkään ei tainnut kertyä kuin kymmenen tuntia.
Tänään on huippukiva päivä kun on nätti ilma ja illalla viisut. Pitää kyhätä joku Euro-henkinen menuu illaksi.
Mies lähti ihan hirveän pahalla päällä äsken duuniin. En tajua mikä sillä on viimeaikoina ollut. No, kai se tosta rauhottuu.
Nyt pelien kimppuun!
Ai niin piti vielä sanoa että tuli se mun verkkoapteekista tilaama kuukuppikin . :) Kuukausi siihen meni mutta ei se mitään, loppu hyvin kaikki hyvin. Alko tänään just sopivasti noi kuukauden suositutkin. Tuntuu vähän oudolta toi kupponen tuolla yhdessä paikassa mutta kai siihen tottuu? Silleen on kyllä ihan mielyttävä olo kun ei tarvii pitää sidettä, mulla on todella runsaat menkat ja inhoan sitä märän, haisevan siteen fiilistä ohivuotoineen ja tahrasine vaatteineen.
Tsau! :)
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Sunnuntai
Ihanaa uutta päivää meille!
Päivällä katoin Leijonien peliä netistä ja ihan piip matsihan se oli. Illalla oli sitten vielä lisää penkkiurheilua eli FCB- Chelsea, oli jännä ja hyvä matsi, ihanaa kun Chelsea voitti. :) En seuraa Bundesliigaa enkä muitakaan, mut kaikki tärkeemmät pelit esim EM/MM jne kuviot kiinnostaa!
En lukenut eilen ollenkaan ranskan verbejä. Oli ajatukset muualla. Torstain tunti jäi väliin kun oli pyhä, pitää vähän kerrata kotona siis. Muutenkin pitäisi paneutua vähän noihin juttuihin, itseäänhän varten tätä tekee ja harrastaa.
Ohjelmassa oisi tänään lintujen hoitoa ja niiden puuhien seurailua, sitä piikkimatolla makoilua, niska-hartiajumppaa ja Skypessä/puhelimessa roikkumista!
Huh kumpa jaksaisi olla kohtuudessa tänään. Alku on ainakin lupaava. 8)
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Viikonloppu ja
Ihanaa kun on 4 päivää kotonaoloa. Maanantaina otan ns. liukupäivän kun on plussaa tuntitilillä ja muutenkin rauhallisempi vaihe duunissa. :)
On kyllä ollut väsynyt kun on niin paljon ollut tekemistä ja oppimista. Mut ei se mitään. Nään tän ihan normi vaiheena, tietty polla rasittuu kun on edelleen vieraita asioita ja niitä tulee melkein kokoajan lisää. Just kun luulee että homma on jotenkin hanskassa niin taas tulee puheluita ja kysymyksiä joihin ei todellakaan osaa vastata. Mutta kysymyksiä tulee kokeneimmellekin. En suhtaudu tunnepitoisesti tähän vaiheeseen vaan ihan rauhassa mennään eteenpäin.
Mun työpari sanoi viime maanantaina että mun ei tarvii olla huolissani osaamisestani :) Että kaikki menee mulla hyvin pääpiirteittäin, ja kokoajan oppii lisää. Oli kyllä kiva kuulla.
Tänään olin omassa himassa käymässä ja postia oli mm työhöntulotarkastuksesta. No en sitä ootellutkaan kuin kaksi kuukautta. No pääasia on että mulla on hyvät veriarvot esim sokerit, kolesteroli ja kaikki taudit on negatiiviisia siis hiv yms.
En oo koskaan vielä käynnyt testeissä ja se oli ihan kiva uutinen, että on negatiivinen.
Huomaan että oon myös laihtunut. Mulla menee aina niin, että paino saattaa nousta jos on passiivinen vaihe, esim työttömyyttä mutta nyt on ihan sopivasti ollut tekemistä ja hyötyliikuntaa. Ruokavaliota pitää toki tarkkailla. Niinkuin aina.
Tänne tuli myös kesä ja riittää ihan tunika ja lyhyet housut ja sandaalit. Kivaa! :)
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Viikonloput on
ihmisen parasta aikaa kyllä! :)
Oli ihanaa nukkua pitkään, sitten aamupalaa: luomumunia- ja voita, kahvia, Lapin rieskasia, mansikoita.
Imuroin innoissani jo ja laitoin wc:n matot koneeseen. Kunhan ne saan ripustettua lähden varmaan kaupungille moikkaamaan ystävääni sen liikkeeseen. :)

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Viikonloppu :)
Mulle ja perheelle on tapahtunut ihan hirveästi kaikkea, jos kertoisin kaiken niin menisi varmaan tunti viestin kirjoittamisessa.
Oon koittanut käsitellä tapahtumia päässäni ja sydämmessäni mutta niinkuin kaikki tietää ei se aina ole niin yksinkertaista ja tapahdu "käskystä".
Mutta tää päivä on se, mitä meillä on konkreettisesti kädessä ja koitan nauttia siitä. Iloitsen esim siitä että työviikko oli oikein mukava. Mulla loppui koeaika ja iltapäivällä näköjään olivat laittaneet mun nimen ovenpieleen siihen kylttiin.
Meillä on myös ihana työharjoittelijatyttö Elisa joka auttaa meitä tosi paljon ja samalla oppii ite sairaalan hallinnosta asioita.
Kun oon vähän nutuuneen näköinen niin menin duunin jälkeen kemppariin ja kokeilin nyt uutta vaahtomaista hiusväriä. Siitä tuli kiva vaalea lopputulos. Ostin myös itseruskettavaa Dovea ja teen iltasella kynsihuollon. Nyt kasvislasagne ruoaksi ja lasi valkkaria.
Huomenna sitten matkalaukkua viemään omaan himaan ja A:n kultasepänliikkeeseen hengailemaan ja sitä moikkaamaan, toin sille Turun mustaa sinappia. (Se on Suomi-fani).
Ihanaa viikonloppua meille. :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Viikonloppu,
sain vihdoinkin aikaiseksi päivittää tätä blogiakin. Ollut vähän ajatukset muualla, ei irtoa juttua niin mitä suottaa kirjoittamaan.
Olen nyt paremmin rahoissa kun on ollut duunia viimeset 4 kk. Sepä vasta mukavaa ja olen ostanut kaikenlaista kivaa, kenkiä, vaatteita, koruja, huiveja yms ja käynnyt kampaajalla pariin otteeseen ja ostanut laadukkaita La Biosthetique- hiustenhoitotuotteita. Olen joskus vuosia sitten käyttänyt kampaamon shampoita, joiden käytön sitten jätin kun en havainnut kovin suurta eroa ns markettishampoisiin. Nämä mitä nyt käytän ovta kyllä todella hyviä, voin suositella. Mullahan on todella ohut, lasiset "lapsen" hiukset ja tällä hetkellä kampaus on lyhyt. Pakko oli eilen leikata reilusti, että pääsee kuivista latvoista eroon. :)
Ensi viikolla pääsen Suomeen pääsiäislomalle ja se on oikein mukavaa, ollutkin stressiä tänä vuonna aivan tarpeeksi. On aina ihanaa nähdä vanhempia ja käydä kavereilla kylässä. No tällä kertaa kyseessä on kyllä aika lyhyt reissu, 4 päivää, mutta parempi kuin ollenkaan :)
Ihanaa sunnuntainjatkoa meille :)

lauantai 24. maaliskuuta 2012
Lauantai :)
On se vaan niin kliffaa kun on viikonloppu. Ajattelin että nukun oikein pitkään ja suljin matkapuhelin yms mutta olin taas klo 8 pintaan pystyssä. :D
Oon tässä roikkunut netissä, tehnyt kuminauhajumppaa, pyyhkinyt pölyjä ja hoitanut lintuja. Mies lähti duuniin ja mä poistun kohta myös takavasemmalle, meen stadiin eka ystäväni kultasepänliikkeeseen hakemaan hopeisen ketjun jonka se pidensi mulle. :) Sydänketjun jee.
Vois myös johonkin rättikauppaan mennä haahuilemaan.
Karppaus on taas mielessä ja aloitin sen ihan helpolla kananmuna-luomuvoi-näkkäri-aamiaisella. Karppaus on niin ihana ja helppokin ruokavalio mutta jostain kumman syystä mun mielenkiinto hiilarieden kyttäämiseen lässähtää aina jossain vaiheessa, sääli. :(
IHANAA viikonloppua meille. :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012
Tänään
oli duunissa kivaa ja iltapäivällä oli vielä +2 h atk- koulutusta, saipahan pari tuntia plussaa helposti, hehehe.
Meillä tuli 1 uusi muna taas tänään, on ne niin suloisia kun pesivät.
Jotenkin oon kyl ihan tööt, ehkä toi kevät tulee taas niin puun takaa että on ihan sekaisin.Vois mennä päikyille yms. :/

maanantai 19. maaliskuuta 2012
Mukavaa
kun alkaa tosiaan kevät tulemaan.
Olen ihminen joka inhoaa palelua yli kaiken. :)
Viikonloppu meni kivasti, oikeastaan kotona häärätessä. Se on kyllä niin nopeasti aina ohi. Perjantaina olin duunin jälkeen ostoksilla, olisin halunnut kevättakin ja kengät. Takit oli ihan kamalia mummomaisia kiiltäväkankaisia retkuja. Kengät löysin, konjakin väriset ballerinat. Nekin vaan penteleet hankasvat kantapäät auki :D Myöhemmin menin ystäväni oman kultasepänliikkeen avajaisiin, sieltäkin sitten tarttui kaikkea kivaa mukaan. Hopeaa kylläkin, eli edullisia olivat. Olin hiukka kekkulissa kun kotiuduin, join vaarmaan 3 lasia kuoharia, tsot tsot :)
Koitan jaksaa pitää kiinni tosta hiilaritietoisesta. Siitä tulee niin hyvä olo. Palaillaan, ihanaa viikkoa meille. :)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Aurinkoista sunnuntaita,
täällä paistaa aurinko aivan täydeltä taivaalta. :)
Kotiasuna onkin läpikuultava pitkä tunika ja leggarit. :D Ei tarvii onneksi sen paksumpia vermeitä.
Meidän kanarianlinnut on niin suloisia kun jokaisessa kolmessa häkissä on pesäntekopuuhat kesken. Yhdellä on jo kaksi munaa, saas nähdä miten noi muut lisääntyy.
Karppaus jatkuu, aamupalaksi söin mozzarella-tomssusalaatin ja 1 avokadon. Kahvin kera toki ;)

lauantai 17. maaliskuuta 2012
Lauantaita!
Olen tässä kelaillut josko alkaisi taas vahtimaan hiilareita, vaihtelu virkistää.
Duunissa hommat pyörii hyvin, tai, no se joka mua perehdyttää on ollut paljon pois mutta täytyy koittaa itse opetella mitä nyt pystyy, katsoa vanhoja kansioita yms miten on aikasemmin tehty yms.
Kivaa viikonloppua meille! :)

perjantai 9. maaliskuuta 2012
JEE
se on viikonloppu, ei tässä muuta! :D
Mulla porisee hernekeitto ja linnut laulaa kuin vietävät. Pienistä kanarianlinnuista lähtee niin kova ääni joskus huh huh :)
Mitä teidän viikonloppuihin kuuluu? Me ajateltiin pyörähtää jossain 3D- leffassa. Muuten vaan ollaan ja lojutaan kotona, jumpataan, syödään, juodaan ja .... :D
Hyvää viikonloppua siis, armahat <3

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Sain tällaisen
ihanan tunnustuksen tutulta bloggaajalta eli Mustikkametsän Mustikalta- Kiitän!
Ohjeistus on melkoisen simppeli:
Tunnustuksen saajan on:
- Kerrottava linkin kera keneltä tunnustuksen / haasteen sai.
- Paljastettava SEITSEMÄN faktaa itsestään.
- Laitettava tunnustus eteenpäin.
1. Olen 36- vuotias blondi ulkosuomalainen ja majailen Keski-Euroopassa.
2. Rakastan musiikkia, niinkun varmaan on tullut jo selväksi!
3. Mulla on ollut työpaikkoja laidasta laitaan. Tällä hetkellä kirjanpitäjänä yhdellä Klinikalla täällä asuinkaupungissani.
4. Eka etunimeni on venäläinen/slaavilainen, toinen etunimeni suomalainen, tyttönimeni ruotsinkielinen ja nykyinen sukunimeni saksankielinen. Minulta kysytään aika usein- ei ilman syytä siis- että mistä oikein olen kotoisin. :D
5. Miehetkin on sattuman kaupalla olleet ei niin kotimaisia, ex on saksalainen ja nykyinen Irakin kurdi, en ole koskaan seurustellut suomalaisen miehen kanssa. Voisi olla ihan mielenkiintoista kaikkien näiden vuosien ja kokemuksien jälkeen.
6. Lempiruokani on Lähi- ja Kaukoidänkin herkut. Riisiä, tulista lihaa ja kasviksia, mmm!
7. Minua inspiroi hyvät, syvälliset ja ajattomat kirjat, kuten Raamattu ja monenlaiset elämäntaito-oppaat ja ihmiset jotka myös "elävät niinkuin opettavat."

Aurinko paistaa ja
se vaikuttaa kyllä heti mielialaan. Olin tauolla klinikan etupihalla/puutarhassa ja se piristi kovasti :) Oli kiva syödä eväitä ja seurailla kun ukot haravoi ja siivoaa. Linnuille laitoin uimaaltaat, ne oli ihan innoissaan taas. :-D
Tänään tarttisi tehdä pari kotihommaa ja kirjoittaa meilejä myös. Huomenna oon duunissa kyllä pidempään että voin mahdollisesti perjantaina livistää pari tuntia aikasemmin. ;)
Ihanaa keskiviikkoa meille. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)